Ajantaju laitettiin testiin – kykenetkö sinä arvioimaan tämän?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hamish Blake ja Andy Lee muodostavat yhdessä australialaisen koomikkokaksikon. He juontavat yhdessä Hamish & Andy -nimistä radio-ohjelmaa, jossa he tekevät välillä satunnaisesti valikoiduille ihmisille pilapuheluita. Nyt miehet tekivät hauskan kokeilun kolmelle henkilölle, joiden ajantaju laitettiin testiin.

Blake ja Lee laittoivat kolme henkilöä erillisiin pieniin huoneisiin, joissa ei ollut mitään muuta kuin yksi tuoli ja pöytä, jonka päällä oli summeri. Henkilöiden tuli soittaa summeria silloin kun heistä tuntui siltä, että tasan tunti oli kulunut.

Henkilöillä oli erilaisia tekniikoita laskea aikaa eikä kukaan turvautunut pelkkään mututuntumaan. Yksi toisti samaa kappaletta laulaen, toinen rummutti tahtia ja kolmas laski aikaa päässään. Laulua laulanut nainen onnistui painamaan summeria lähimpänä yhtä tuntia. Nainen painoi summeria vain yhdeksän sekuntia myöhemmin kun tunti oli kulunut.

Uusimmat