HBO-hakkeri jäi kiinni – vaati lunnaita televisiosarjoista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Aikaisemmin tänä vuonna Yhdysvaltalaisen HBO-kanavan materiaalia verkkoon vuotanut hakkeri on jäänyt kiinni. Tekijä on iranilainen Behzad Mesri, joka tunnetaan myös nimellä Skote Vahshat.

Mesri varasti usein HBO-sarjojen, kuten Game of Thronesin jaksoja ja käsikirjoituksia. Hän uhkasi vuotaa niitä verkkoon, mikäli hänelle ei maksettaisi kuuden miljoonan dollarin lunnaita. Yhdysvaltojen viranomaiset syyttävät häntä muun muassa petoksesta, kirityksestä ja identiteettivarkaudesta.

Koska Mesri asuu Iranissa, eivät Yhdysvaltojen viranomaiset ole voineet pidättää häntä. Asianajaja Joon Kim kuitenkin kertoo BBC-uutissivuston mukaan, ettei Mesri voi koskaan matkustaa iranin ulkopuolelle ilman pelkoa pidätetyksi joutumisesta.

Mesriä kuvaillaan kokeneeksi ja taitavaksi hakkeriksi. Hän on työskennellyt iranin armeijalle, ja hänen uskotaan auttaneen paikallista Turk Black Hat Security Team -hakkeriryhmää muun muassa yhdysvaltalaisiin verkkosivuihin kohdistuneissa iskuissa.

Uusimmat