Saukko aamiaisen kimpussa – tätä maiskutusta täytyy rakastaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet ihmiset ärsyyntyvät siitä kun esimerkiksi vieressä istuva henkilö syö ruokaansa kovaäänisesti. Ruoan maiskutuksesta ja nielaisemisesta kuuluvaa ääntä vihaava ihminen voi sairastaa misofoniaa, jonka vuoksi heissä herää voimakkaita negatiivisia tuntemuksia tällaisia ääniä kohtaan.

Eräs kovaäänisesti herkutteleva saukko voi kuitenkin saada jopa misofoniasta kärsivät ihmiset rakastumaan ruoan maiskutuksesta kuuluvaan ääneen. YouTube-videolla nähdään miten suloinen saukko syö aamiaistaan ja pitää melko kovaa meteliä hotkiessaan ruokaansa.

Omistaja on kuvannut lemmikkisaukkoaan videolle, jossa kuullaan miten suloisesti saukko maiskuttaa ruokaansa. Saukko syö todella onnellisen näköisenä ruokaansa ja lappaa sitä suuhunsa kummankin käpälän avulla hymyillen välillä suloisesti omistajalleen.