Laihdutusbloggarista plusmalliksi – nainen sai itsevarmuutensa takaisin

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Irlantilainen Danica Marjanovic kärsi teini-ikäisenä mielenterveysongelmasta, jonka takia hän ei ollut tyytyväinen ulkonäköönsä. Dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö sai hänet laihduttamaan rankasti, mutta silti hän ei ollut tyytyväinen peilikuvaansa. Nyt hän on keskittynyt itsensä hyväksymiseen.

Vuosikausia ulkonäkönsä ja huonon itsetuntonsa kanssa kamppaillut 24-vuotias Danica Marjanovic aikoo pian osallistua plusmallien kauneuskilpailuun. Hän kertoo olevansa nykyisin onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Nainen on opetellut hyväksymään positiivisemman vartalonkuvan ja olemaan tyytyväinen itseensä. Hän on nykyisin jopa niin itsevarma, että uskaltaa osallistua plusmallien kilpailuun.

Aikoinaan hän bloggasi laihdutusvinkkejä. Nykyisin hän julkaisee muhkeita ja paljastavia otoksia itsestään. Hän saa runsaasti ihailevia kommentteja ja myönteistä palautetta rohkeudestaan esitellä itseään myös runsaamman kokoisena. Hän on löytänyt itsevarmuutensa ja uskaltaa kävellä kilpailun tuomariston edessä, kun ennen hän sai pelkästään paniikkikohtauksen kaupungilla liikkuessaan.