Raskaana olevan Kylie Jennerin ruokavalio kauhistuttaa – karkkeja ja roskaruokaa!

Ruoka Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Realitytähti Kylie Jennerin raskautta ei ole vahvistettu virallisesti, mutta Kardashianit -televisio-ohjelmasta on käynyt selville, että naisen hoikka ulkomuoto on ainakin muuttunut viime kuukausien aikana. Lähipiirin mukaan perheen kuopus olisi masentunut kilojen kertymisen takia, mutta ei ole silti kiinnittänyt huomiota ruokavalionsa terveellisyyteen.

Kosmetiikkabisneksessä menestyksekkäästi uraa luova Kylie Jenner odottaa ensimmäistä lastaan. RadarOnlinen mukaan viidennellä kuulla raskaana oleva nainen on kerryttänyt elopainoaan yhdeksän kiloa. Hänen ei kannattaisi olla huolissaan kiloista, vaan vatsassa kasvavan pienokaisen terveydestä.

Parikymppinen nainen syö epäterveellisesti ja hänen ruokahalunsa kerrotaan olevan suunnaton. Kylie Jenner tykkää erityisesti karkista, chiliranskalaisista ja juustohampurilaisista. Esikoisensa räppäri Travis Scottin saava Kylie on sanonut, että haluaa esiintyä seuraavan kerran julkisesti vasta synnyttämisen jälkeen laihdutettuaan raskauskilot pois. Ehkäpä naisen tulisi ennemmin keskittyä sikiön kehitykseen ja äitiyteen kuin ulkonäköönsä.

Red Velvet Holiday Lip Kit is officially available on KylieCosmetics.com 💋

A post shared by Kylie (@kyliejenner) on