Hauska näky katsomossa – miehen villi tanssi nettihitiksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Välillä erilaisissa urheilutapahtumissa yleisön ja kameroiden huomio kiinnittyy tunteella pelissä mukana oleviin faneihin. Iloisia ja vihaisia reaktioita etsitään kameroiden avulla ja videoille on saatu tallennettua myös upeita kosintoja. Tällä kerralla kuitenkin eräs katsomossa istunut henkilö oli alkanut kuvaamaan hänen edessään olevaa miestä.

YouTube-videolla nähdään hauska tilanne, jossa mies on alkanut tanssimaan katsomossa. Hänen takanaan istuva henkilö on ihastellut miehen taidokasta liikehdintää niin paljon, että hän on alkanut kuvaamaan miestä hänen yltyessä tanssimaan.

Miehen tanssiminen katsomossa on todella huvittavaa katsottavaa. Mies osaa tanssia todella hyvin ja antautuukin koko vartalollaan musiikin vietäväksi. Miehen onneksi hänen viereiset paikkansa olivat tyhjiä, minkä ansiosta mies pystyi tanssiessaan käyttämään kunnolla tilaa hyödykseen.