Tyrmistyttävä näky valvontakameraan – kuriiri ulosti pihatielle!

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kaliforniassa asuva nainen joutui taannoin todistamaan haisevaa tilannetta kotipihansa vieressä. Amazon-verkkokaupan kuriiri oli päättänyt käyttää hänen kotiinsa johtavaa pihatietä vessanaan.

Kun Nemy Bautista saapui kotiinsa, huomasi hän jonkun ulostaneen kotinsa eteen. Valvontakameran video paljasti asialla olleen tielle parkkeeranneen kuriirin.

Bautista kutsui paikalle kuriiriyrityksen työnvalvojan, joka oli niin ikään tyrmistynyt tapahtuneesta. ABC 10 -uutissivuston mukaan hän oli järkyttynyt jätöksen koosta, ja siivosi sen pois muovipussilla.

Amazon on sittemmin pahoitellut tapausta, ja kertoo tutkivansa miehen toimia. Yhtiön mukaan tapaus ei heijasta Amazonin kuriirifirmoille asettamia korkeita vaatimuksia. Pihatielle ulostanut kuriiri on sittemmin irtisanottu työstään.