Leijonanmetsästäjä kuoli safarilla – krokotiilit söivät elävältä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Eteläafrikkalainen metsästyssafareita järjestänyt Scott van Zyl kuoli aiemmin tänä vuonna jouduttuaan Niilin krokotiilien tappamaksi. Mies tunnettiin kotimaassaan yrittäjänä, joka järjesti metsästysretkiä Etelä-Afrikan savanneilla. Hän on metsästänyt sarvikuonoja, leijonia, leopardeja ja antilooppeja.

Scott van Zyl katosi keväällä metsästysreissulla Zimbabwessa. Mies oli ollut safarilla yhdessä paikallisen oppaan ja metsästyskoirien kanssa. Miehet olivat hajaantuneet, eikä Scott van Zyliä enää tavattu sen jälkeen. Hänen koiransa olivat juosseet takaisin leiriin ja metsästäjän reppu löydettiin joen rannalta. Miestä etsittiin pitkään suuren pelastuspartion voimin tuloksetta.

BBC:n mukaan paikallispoliisit epäilivät metsästäjän joutuneen krokotiilien hyökkäyksen uhriksi. Etsintäjoukot olivat löytäneet ihmisen jäännöksiä, jotka kuuluivat DNA-testien perusteella Scott van Zylille. Onnettomuus tapahtui jo huhtikuussa, mutta uutinen metsästäjän kuolemasta on lähtenyt leviämään netissä viraalina vasta nyt.