Tämän takia naiset eivät halua seksiä – viisi yleisintä syytä listattiin

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

On olemassa lukuisia syitä seksistä kieltäytymiseen. Kiire ja väsymys saa harvoin hormonit hyrräämään vaakamambon puolesta, vaikkakin seksin avulla voisi saada apua molempiin: Ajatukset pois stressistä ja paremmat yöunet orgasmin avulla.

Naisten seksuaalivietti on monimutkainen kokonaisuus. Osa neitokaisista haluaa tuntea itsensä seksikkääksi ja rakastetuksi ennen sänkypuuhiin ryhtymistä. Naiset eivät halua, että saavat kumppaninsa huomiota ainoastaan jalkoja levittäessään.

Miehellä käy aina parempi onni makuuhuoneen puolella, mikäli hän näkee neitokaisensa eteen vaivaa ja antaa hänelle aikaa, Men’s Health muistuttaa.

Myös vartalostaan epävarmat naiset saattavat kieltäytyä seksistä, vaikka heidän tekisi mieli rakastella. Osa hormonivalmisteista voi myös tappaa libidon olemattomiin. Tällaisia ovat esimerkiksi e-pillerit ja muut ehkäisyvalmisteet.

Joskus syy naisen haluttomuuteen on miehessä, niin karulta kuin se kuulostaakin. Heikot seksitaidot voivat asettaa rakastelemisen halun kokonaan tärkeysjärjestyksen häntäpäähän. Naiset saattavat myös kyllästyä kumppaniinsa pitkällä aikavälillä, joten pariskuntien kannattaa hoitaa suhdettaan tyydyttävämmän seksielämän nimissä.