Seksifantasia ja kuntoilu yhdistettiin – ei sovi herkimmille

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Australiassa on uutisoitu jo kolme vuotta sitten kuntoilumuodosta, jossa asiakas saa kunto-ohjaajaltaan sekä asiantuntevaa treeniapua että apua fetissifantasioiden toteuttamiseen. Sittemmin fetissejä kuntosaliharjoitteluun tai urheiluun yhdistäviä keskuksia on avattu myös muualle maailmalle.

Fetish Fitness on astetta rouheampaa kuntoilua, jossa urheilijat voivat treenata esimerkiksi oman dominan kanssa. Sidontaleikkejä, salaisia fantasioita ja sadomasokismia yhdistelevä treeni sopii henkilölle, jolle ei riitä tavallinen trikoissa treenaaminen ja hikoileminen. Fetissien varjolla kuntoileminen voi kuitenkin käydä kovasta urheilusuorituksesta.

Seksuaalista mielihyvää tuottavat kuntoilukeskukset ovat harvassa, mutta silti niitä löytyy nopean googlettamisen perusteella etenkin Australiasta ja Yhdysvalloista. Fetissejään kuntosalilla toteuttavat asiakkaat saattavat saada seksuaalisesta toiminnasta lisäpontta harjoitteluun. Ilman kinkya aspektia he eivät välttämättä jaksaisi edes vaivautua treenaamaan.