Veljesten sekopäinen tempaus päättyi tuskaisesti – on nyt varoittava esimerkki

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Maailmasta löytyy aina ihmisiä, jotka ovat halukkaita suorittamaan typerältä vaikuttavia temppuja tai osallistumaan kilpailuihin, joissa häviö on taattu. Tällä kerralla eräät veljekset päättivät ottaa mittaa toisistaan kilpailemalla kisassa, jossa kumpikin tulisi satuttamaan itsensä.

YouTube-videolla nähdään kaksi miestä, jotka perheidensä kannustamina päättävät osallistua erikoiseen kilpailuun, jossa kumpikin tulee todella suurella todennäköisyydellä satuttamaan itsensä. Miesten tulee silmät peitettyinä astella hiirenloukkujen ja legojen yli, minkä jälkeen heidän tulee löytää hiirenloukkujen seasta pöydältä haarukka.

Perhe kuvaa huvittuneena miehiä kun he alkavat suorittamaan kisaa. Ei mene aikaakaan kun kumpikin vaikeroi kivusta, mikä saa perheen naurun vain yltymään. Jokaisen hiirenloukun sulkeutuminen miesten jalkoihin tai käsiin saa kaikki ratkeamaan naurusta, koska miehet ovat kuitenkin itse suostuneet tähän sekopäiseen kilpailuun.