Ruokailijat lähtivät ravintolasta maksamatta – sitten posti toi yllättävän kirjeen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kun kolme miestä poistui Kilimandjaro-ravintolasta maksamatta, vieritti paikan omistaja teon johtuneen puhtaasta töykeydestä. Vuorokausia myöhemmin ravintoloitsija sai kuitenkin onnekseen huomata olleensa väärässä.

Iso-Britannian Middlesbroughissa ruokaillut kolmen nuoren miehen seurue poistui ravintolasta maksamatta etsiäkseen pankkiautomaatin. He eivät kuitenkaan palanneet, ja omistaja Apollo Apollinaire uskoi Gazette Live -sivuston mukaan seurueen olleen niin kutsuttuja juoksuruokailijoita.

Viisi päivää myöhemmin Apollinaire sai yllättävää postia. Tomin, Alexin ja Harryn allekirjoittamassa kirjeessä pahoiteltiin maksamatta jättämistä. Hyvitykseksi mukana oli 40 puntaa käteisenä.

Kolmikko oli huomannut pankkiautomaattia etsiessään, että viimeinen juna heidän kotikaupunkiinsa oli juuri lähdössä. He joutuivat kiirehtimään juna-asemalle ravintolaan palaamisen sijaan. Anteeksipyynnön ja rahan lisäksi kolmikko lupasi antaa Kilimandjarolle TripAdvisorissa viiden tähden arvostelun.

– Lukekaa tämä tarkkaan. Sitten ymmärrätte, että maailmassa on edelleen rehellisiä ihmisiä, Kilimandjaron Facebook-sivulla kirjoitettiin kirjeestä otetun kuvan ohessa.

 

https://www.facebook.com/Kilimandjaromiddlesbrough/posts/1978538795760848