Vuoden parhaat uutismokat samalle videolla – näinkin surkeasti voi käydä!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaikka 2017 saattoi tuntua monien mielestä synkältä uutisvuodelta, ei nauruiltakaan onneksi vältytty. Suorissa lähetyksissä nähtiin tänäkin vuonna lukuisia odottamattomia ja koomisia tilanteita.

Youtuben News Be Funny -kanava on koostanut yhteen kuluneen vuoden parhaat uutismokat. Takuuvarmasti nauruhermoja kutkuttavia hetkiä on tänä vuonna kerääntynyt peräti 15 minuutin edestä.

Videolla nähdään niin studiomokia, juontajien kömmähdyksiä, yllättäviä eläintilanteita kuin haastateltavien nokkelia kommenttejakin. Osa hetkistä nousi nopeasti kaikkien näkemiksi viraalihiteiksi, mutta mukana on myös tilanteita jotka ovat todennäköisesti menneet ohi kovimmiltakin someharrastajilta.