Isä syyttää Netflix-sarjaa tyttärensä kuolemasta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Netflixin tämän vuoden suosituimpia sarjoja on ollut lukiolaistyttö Hannah Bakerin itsemurhasta kertova Kolmetoista syytä. Kalifornialainen isä väittää, että hänen tyttärensä teki taannoin itsemurhan katsottuaan sarjan ensimmäisen tuotantokauden putkeen. Hän haluaa haastaa Netflix-sarjan tekijät oikeuteen.

Yhdysvaltojen Livermoresta kotoisin olevan John ja Donna Herndonin Bella-niminen tytär hirttäytyi huhtikuussa vaatehuoneessaan. Teini toimitettiin sairaalaan, mutta hän menehtyi kymmenen päivää myöhemmin. Pian tytön hautajaisten jälkeen John-isä sai tietää, että hänen tyttärensä oli fanittanut Netflixin suosittua Kolmetoista syytä -sarjaa. Mies on siitä lähtien yrittänyt taistella, jotta sarja poistettaisiin suoratoistopalvelusta ja toista tuotantokautta ei kuvattaisi.

Sarjan tekijöiden mielestä Kolmetoista syytä kertoo konstailematta nuorten kohtaaman todellisuuden ja sen raakuuden. Sarjan avulla on pelastettu useita masennuksen ja mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia nuoria. Silti John Herndon on vakuuttunut, että sarja laukaisi hänen tyttärensä masennuksessa piilevät itsetuhoiset ajatukset ja saivat hänet tekemään itsemurhan herkemmin, RadarOnline kertoo.

Mies on yrittänyt tavoittaa muun muassa sarjan tuottajana toimivaa Selena Gomezia. Hän ei ole saanut vastausta yhteydenottopyyntöihin ja haluaisi haastaa koko sarjan kaikkine tekijöineen oikeuteen jos pystyisi. Sarjan toinen tuotantokausi ilmestynee ensi vuonna. Kolmetoista syytä on ehdolla tällä hetkellä neljässä eri televisioalan palkintogaalassa, mukaanlukien Golden Globe Awardsissa.