Kohu paisuu: Blac Chyna jätti lapsen yksin kotiin ja lähti baariin?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkkisperheestä tuttu Rob Kardashian on saanut tapaamiskiellon ex-kihlatulleen ja yksivuotiaan Dream-tyttärensä äidille Blac Chynalle. Syynä on miehen sosiaalisessa mediassa julkaisemat kuvat, jotka luokitellaan kostopornoksi. Rob Kardashian nosti pian naista vastaan oman oikeusjutun, jossa hän syyttää Blac Chynaa pahoinpitelystä.

Rob Kardashianin mukaan Blac Chyna olisi ollut viime vuoden joulukuussa sekaisin alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Blac Chyna oli lyönyt Robia kasvoihin ja yrittänyt kuristaa puhelimen laturinjohdolla. Sen jälkeen hän oli aiheuttanut Kylie Jenneriltä vuokrattuun kartanoon 100.000 dollarin vahingot rikkoessaan muun muassa television ja asunnon pintamateriaaleja.

Nyt Rob Kardashian on lisännyt oikeusasiakirjoihin tiedon, jonka mukaan Blac Chyna olisi jättänyt pienen Dream-tyttären kotiin baariin lähtiessään. Rob Kardashianin mukaan nainen olisi lähtenyt nauttimaan alkoholia.

Chyna on vastannut, että hän oli mennyt töihin ja palkannut lastenvahdin ravintolassa olleen työkeikan ajaksi. Lisäksi nainen kiistää kaikki pahoinpitelysyytteet ja väittää, että käytti väkivaltaa ainoastaan itsepuolustukseksi, RadarOnline uutisoi.

Happy 1st Birthday Dreamy 🏖 ☺️⭐️🎂

A post shared by Blac Chyna (@blacchyna) on