Tutkimus: Sokeri tekee syövästä aggressiivisemman

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Useat terveysalan julkaisut ovat jo vuosien ajan kertoneet, että sokeri on yksi syöpäsolujen elinehdoista. Liiallinen sokerin ja nopeiden hiilihydraattien nauttiminen voi tehdä syövästä aggressiivisemman. Nyt aiheesta on julkaistu virallinen tutkimustulos yhdeksän vuotta kestäneen tutkimusjakson jälkeen.

Vihdoinkin sokerin ja syövän yhteydestä on julkaistu läpimurron tekevä tutkimus, joka tuo faktapohjaa terveysintoilijoiden pitkään tietämälle asialle: Sokeri vahvistaa syöpäsoluja. Syöpäsolut pilkkovat elimistössä olevaa sokeria tehokkaasti, mikä puolestaan johtaa syöpäkasvaimen nopeampaan kasvuun.

Nature Communications -julkaisussa esitelty tutkimus kertoo, että syöpäsolut voivat kuluttaa kehossa olevaa sokeria hyperaktiivisesti. Tämä johtaa suoraan syövän kehittymiseen ja kasvaimen aggressiivisuuteen. Toisin sanoen tulevaisuudessa syöpää hoidetaan yhä enemmän terveellisen ruokavalion avulla. Samassa tutkimuksessa osoitettiin, että sokeripitoinen ruokavalio lisää miesten masennusta, Independent uutisoi.

Sokerin haitoista on puhuttu jo pitkään. Aiemmin ihmisten terveysongelmista syytettiin yleisesti rasvoja, mutta nykyisin julkaistut tutkimuksen ovat osoittaneet, että sokerit ovat keholle ja terveydelle vaarallisempia. Terveellinen ruokavalio sisältää puhtaita raaka-aineita, hitaita hiilihydraatteja ja runsaasti proteiinia. Light-, kevyt- ja vähärasvaiset tuotteet ovat usein sokerilla tai keinotekoisilla makeutusaineilla kyllästettyjä – toisin sanoen entistäkin epäterveellisempiä.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat