Helsingin poliisi julkaisi karun kuvan: ”Et varmaan halua herätä täältä?”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen poliisi on kunnostautunut viime aikoina merkittävästi sosiaalisessa mediassa, ja esimerkiksi eri poliisilaitosten Twitter-maratonit ovat tarjonneet suomalaisille mielenkiintoista seurattavaa poliisin arjesta. Samalla poliisi on jakanut valistusta.

Eilen viikonlopun kynnyksellä Helsingin poliisi muistutti loppiaisen juhlijoita siitä, että liiallinen juhliminen alkoholin kanssa voi johtaa lopulta selviämisaseman putkaan odottamaan aamua ja pään selviämistä. Kuvassa nähdään melko karun oloinen pieni selli, jonka lattialla on jo klassikoksi muodostunut keltainen patja.

– Aloititko maanantaina tipattoman? Vielä ei ole myöhäistä! Tänä viikonloppuna se kannattaa, koska aiomme raportoida Helsingissä tapahtuvista alkoholiin liittyvistä poliisitehtävistä täällä Twitterissä, Helsingin poliisi kirjoitti ja kertoi tulevasta Twitter-maratonista.