Julkkisten Big Brother alkoi – Kardashianit-sarjasta tuttu kasvo mukana

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tänä vuonna alkanut amerikkalainen julkkisten Big Brother on halunnut ottaa asukasvalinnassaan huomioon sen, että naisten äänioikeudesta on kulunut sata vuotta. Sen kunniaksi uudessa Big Brother -tuotantokaudessa nähdäänkin mukana vain naisia.

Tiistaina 2. tammikuuta alkanut Big Brother -kausi esitteli tämän tuotantokauden julkkiskisaajat, joiden mukana on myös Kardashianit-sarjasta tunnettu Malika Haqq. Malika oli Daily Mail -sivuston mukaan todella itkuinen astellessaan sisään taloon eikä pystynyt pidättelemään kyyneliään hyvästellessään ystävänsä.

Tänä vuonna talossa nähdään vain eri-ikäisiä naisia, joista vanhin on 82-vuotias näyttelijä Amanda Barrie. Mukana on myös kirjailijoita, glamourmalleja, uutisankkuri ja useita realitytähtiä. Aiemmin tuotantokaudet ovat olleet pullollaan parisuhdedraamaa asukkaiden välisistä romansseista johtuen, mutta tänä vuonna draama syntyy muista asioista asukkaiden ollessa pelkästään naisia.