Näin rajusti julkkiskuvia muokataan – Stacey Solomon haluaa olla aito

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläinen televisiojulkkis ja laulaja Stacey Solomon haluaa puhua tavallisen ja normaalin vartalon puolesta. Nainen on näyttänyt esimerkkiä julkaisemalla kuvia bikinivartalostaan ennen ja jälkeen kuvakäsittelyn. Hän haluaa, että nuoret naiset ja tytöt unohtaisivat epärealistiset vartalonkuvat.

Ihmisiä huijataan jatkuvasti uskomaan, että naisten tulisi elää olla muottiin sopivia ja näyttää tietynlaiselta. Heidän ihonsa on oltava virheetön, vartalonsa hoikka, ruokavalionsa yltiöterveellinen, uransa nousujohdanteinen, perheensä täydellinen, kotinsa vakoinen ja pölytön sekä harrastusten tuettava oikeanlaisia kuntoilumuotoja ja kodin hengetärelle sopivia puuhasteluja. Etenkin ulkonäköpaineet saavat naiset epätoivoiseksi.

X-Factor -kilpailusta taannoin kolmanneksi sijoittunut Stacey Solomon on ärtynyt, että teini-ikäiset tytöt tietävät julkkisten ja mallien kuvien kokeneen suuren käsittelyprosessin, mutta he haluavat silti näyttää kuvien kaltaisilta.

Celebrity Secrets -lehdelle haastattelun antanut 28-vuotias kaunotar on päättänyt toimia itse todellisuuden esikuvana. Hän esittelee todellisen vartalonsa ilman Photoshopia. Muokatussa kuvassa on sileä selkä sekä luomet, kurvit ja leuka on poistettu tai kavennettu. Myös olkapäät on muokattu sirommiksi.

Stacey Solomon järkyttyi äskettäin käytyään kosmetologilla kasvohoidossa. Nainen oli tuntenut itsensä kauniiksi ja onnelliseksi hoitoihin mennessään. Kun kosmetologi oli sanonut, että nainen saattaisi tarvita hieman botoxia kasvoihinsa, tyrmistyi hän ja tunsi itsensä ikälopuksi. Stacey Solomon sai tästä lisäpontta olla juuri omanlaisensa ja itsensä – ilman keinotekoisia kuvakäsittelyjä tai kauneushoitoja.