Pastori alaikäisen hyväksikäytöstä: ”Se oli vahinko” – seurakunta taputti seisaltaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Memphisissä pastorina työskentelevää Andy Savagea on syytetty alaikäiseen sekaantumisesta. Uhrina oli 17-vuotias Jules Woodson, joka paljasti 20 vuotta sitten tapahtuneen seksuaalisen hyväksikäytön pitkässä blogikirjoituksessaan. Collegessa opiskellut Savage oli tuolloin harras seurakuntalainen ja babistikirkon työntekijä.

Andy Savage oli antanut kyydin lukioikäiselle Jules Woodsonille vuonna 1998. Mies oli paljastanut Woodsonille peniksensä ja pyytänyt teiniä imemään sitä. Hän oli pelännyt ja hämmentynyt, mutta ajatteli Savagen rakastaneen siten häntä. Sen jälkeen mies oli pyytänyt tyttöä riisumaan paitansa, jotta voisi kosketella hänen rintojaan.

Tapaus vaikutti Woodsonin mielenterveyteen, sillä hän tunsi pelkoa, häpeää, vihaa ja kipua. Teini ei pystynyt keskittymään kouluun, koska asia ahdisti. Häntä oli kielletty puhumasta asiasta. Woodson oli kertonut asiasta seurakunnan johtajille, mutta he kehoittivat tyttöä vaikenemaan ja sanoivat tutkivansa asian sisäisesti. Nyt, 20 vuotta myöhemmin, nainen kokee kammottavaksi sen, että seksuaalisesti hyväksikäyttänyttä miestä suojeltiin kirkon kuvaa kiillottaakseen.

Jules Woodson huomasi #MeToo-kampanjan käynnistyessä, että pastori puolusteli muita seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytettyjä. Kun nainen kysyi asiasta Twitterissä, ei hän saanut vastausta nykyisin kirkon suosittuna esikuvana toimivalta mieheltä. Sitten hän julkaisi blogikirjoituksen.

Lopulta Andy Savage myönsi alaikäiseen sekaantumisen, mutta sanoi sen olleen vahinko. Hän painotti, että asia on käsitelty jo kaksi vuosikymmentä sitten. Myös kirkon johtajat kertoivat asian olleen heidän tiedossaan, mutta eivät halua tuomita pastoria. Heidän mukaansa Savage on ottanut asiasta vastuun Raamatun oppien mukaan. Seurakunta taputti Andy Savagelle seisoviltaan anteeksipyynnön jälkeen.

Andy Savage on megaluokan seurakunnan ja babistikirkon pastori. Hänellä on viisi poikalasta vaimonsa kanssa. Mies tunnetaan etenkin homoja arvostelevana ja tuomitsee jyrkästi pornon, avioeron ja seksuaalisen ateismin. Hänen mukaansa homoseksuaalit voivat muuttua heteroiksi terapian avulla, PinkNews uutisoi.

https://www.instagram.com/p/BU6o2h_gpX8/?taken-by=andysavage75

https://www.instagram.com/p/BZOIGZ3graG/?taken-by=andysavage75

https://www.instagram.com/p/Bc90828AppS/?taken-by=andysavage75