Sipoolaisnuoret selvittivät rikoksen – poliisi kehuu: ”Olkaa ylpeitä itsestänne!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa nuoret saavat usein pääasiassa negatiivista palautetta osakseen, varsinkin kun he käyttäytyvät huonosti. Usein häiriköivät nuoret ovat kuitenkin vain murto-osa kaikista nuorista, ja nyt Sipoon poliisi on muistuttanut asiasta myös muita Facebookissa. Syynä oli sipoolaisnuorten upea toiminta.

– Aivan pakko kirjoittaa ja kiittää Sipoolaisia nuoria loistavasta toiminnasta ja aktiivisuudesta.



Porvoosta anastettiin uudehko henkilöauto nyt illalla, reilu tuntia myöhemmin Sipoon Söderkullassa nuoriso kiinnitti huomionsa autoon jonka kuljettaja vaikutti epäilyttävältä, Itä-Uudenmaan poliisilaitos kirjoittaa Facebookissa.

Nuoret päättivät ryhtyä toimeen ja soittaa heti hätäkeskukseen havainnoistaan. Auton rekisteritunnus vahvisti, että auto oli varastettu. Niinpä poliisi pääsi nuorten ansiosta nopeasti auton jäljille ja sai tekijän kiinni. Myös auto saatiin palautettua omistajalleen.

– Usein kuullaan puhuttavan nykynuorista sitä ja tätä, mitä kaikkea ovat tänä päivänä. Mahtavaa että osoititte taas nämä puheet löpinäksi, olkaa ylpeitä itsestänne, niin mekin olemme, poliisi kehui.