Japanilaiset junat varoittavat peuroja – junasta kuuluu koiran haukuntaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Japani tunnetaan sen erityisen tehokkaasta ja toimivasta rautatieliikenteestään. Maassa kulkevat junaradat ovat maailman vilkkaimmin liikennöityjä. Valitettavasti myös hirvieläimet ovat mieltyneet maan ratajärjestelmään, sillä ne käyvät lipomassa junaraiteita rautaa saadakseen.

Nyt japanilaisiin juniin on asennettu uudenlainen peurojen ja hirvieläinten varoitusjärjestelmä. Juna varoittaa raiteilla olevia eläimiä sekä peuran ääntelyä muistuttavalla törähdyksellä että koiran haukuntaa matkivalla äänellä. Varoitusjärjestelmää on testattu alueilla, joissa on tehty havaintoja hirvieläimistä.

Junaratojen parissa työskentelevän tutkimuslautakunnan mukaan peurahavainnot ovat puolittuneet uuden systeemin käyttöön ottamisen jälkeen. Äänet ovat myös sellaisia, etteivät junaratojen läheisyydessä asuvat ihmiset häiriinny. Japanissa on käytetty aiemmin myös erilaisia ääniaaltoja varoittamaan eläimiä radalle saapuvasta junasta, BBC tietää.

https://www.instagram.com/p/Bd9ZmGhnIJn/?tagged=japantrain