Macaulay Culkin avautui väkivaltaisesta isästä: ”Voin näyttää arpeni”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yksin kotona -elokuvien pääroolia näytellyt Macaulay Culkin oli yksi 1990-luvun suurimmista lapsitähdistä. Hollywood-loiste kätki kuitenkin alleen rankan ja väkivaltaisen lapsuuden.

Nykyään 37-vuotias Culkin vieraili taannoin Marc Maronin WTF-podcastissa. Tähden mukaan hän joutui lapsena isänsä Kitin pahoinpitelemäksi. Culkin kertoo miehen vaatineen häneltä tulosta lyömisen uhalla.

– Hän oli paha mies. Hän pahoinpiteli minua fyysisesti ja henkisesti. Voin näyttää arpeni, mikäli haluan, näyttelijä kertoi.

Culkinin vanhemmat erosivat vuonna 1994. Tähden mukaan se oli yksi parhaista asioista mitä hänelle tapahtui. Eron myötä hän jätti Hollywoodin lähes kymmeneksi vuodeksi.

Macaulay Culkin valitsi vuonna 1995 äitinsä vanhempiensa huoltajuuskiistassa. Sen myötä Kit Culkin menetti myös hallintansa tähden omaisuuteen. Nykyään Arizonassa erakkona elävä mies kertoi viime vuonna Daily Mail -lehdelle, ettei hän pidä Macaulayta enää poikanaan.

Uusimmat