Raju hetki stand up -keikalla – katsoja hyökkäsi koomikon kimppuun

Ohhoh! · Tim Isokivi

Koomikko Steve Brownin taannoinen stand up -esiintyminen sai käänteen, josta oli huumori kaukana. Lavalle ilmaantunut yleisön edustaja hyökkäsi koomikon kimppuun väkivaltaisesti.

Marvin-niminen mies ilmestyi lavalle kesken Brownin esiintymisen South Carolian Columbiassa sijaitsevassa Comedy Housessa. Hän yritti lyödä koomikkoa mikrofonitelineellä ja heittää häntä jakkaralla. Brown onniostui kuitenkin väistämään hyökkäykset.

Lopulta yleisö puuttui asiaan, ja hyökkääjä toimitettiin klubin ulkopuolelle. TMZ-sivuston mukaan mies hyökkäsi myös neljää muuta henkilöä kohti. Lavalla tapahtunut välikohtaus ikuistui verkossa sittemmin levinneiksi videoiksi.

On epäselvää, miksi Marvin käyttäytyi väkivaltaisesti. Hänen kerrotaan kuitenkin olleen tapahtumahetkellä humalassa. Steve Brown on sittemmin kehottanut stand up -klubeja parantamaan turvajärjestelyjään väkivaltaisten tilanteiden varalle.

 

Uusimmat