Kim Kardashian ja Kanye West etsivät taas sijaissynnyttäjää – kaksoset tänä vuonna?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kardashianin julkkisperhe kasvoi äskettäin uudella tulokkaalla, kun Kim Kardashianin ja Kanye Westin kolmas lapsi, Chicago West näki päivänvalon sijaissynnyttäjän avulla. Kolme lasta ei kuitenkaan riitä yhdelle maailman kuuluisimmalle pariskunnalle, vaan seuraavaksi tilauksessa ovat kaksoset.

RadarOnlinen mukaan 37-vuotiaan Kim Kardashianin lähipiiriin kuuluva henkilö on paljastanut, että vuosi 2018 on julkkiskaunottaren uraan ja perheeseen keskittyvä aikakausi. Nainen suunnittelee tarkkaan tulevaisuuttaan ja haluaa lisää lapsia vielä tämän vuoden aikana. Pariskunnan kerrotaan etsivät sijaissynnyttäjää kaksosille.

Koska raskaus olisi hengenvaarallinen Kim Kardashianille, turvautuvat he keinohedelmöitykseen ja sijaissynnyttäjän käyttämiseen. Kim ja Kanye uskovat, että lapset kasvattavat heitä paremmiksi ihmisiksi. Kim on kertonut kaikille, että seuraavat lapset on pantava alulle mahdollisimman pian, jotta perheessä olisi yhteensä viisi lasta. Kardashian-Westit ovat neuvotelleet myös Chicagon synnyttäneen naisen kanssa seuraavasta mahdollisesta raskaudesta.

https://www.instagram.com/p/BeN64ZZF5Px/?taken-by=kimkardashian