Tavalliset ihmiset paljastivat: ”Näin pudotin painoa helposti!”

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kuntosalit, hiihtoladut ja jumppatunnit ovat täyttyneet joulukiloja karistavista ihmisistä. Usein jo muutaman ylipainokilon karistaminen tekee olosta terveemmän ja paremman. Laihduttamisen ei tarvitse olla paastoa ja kuntorääkkiä, vaan yksinkertaisilla valinnoilla ja pienillä elämäntapamuutoksilla voi saada uudenlaisen olemuksen koko loppuelämän ajaksi.

Ylipaino on yhdistetty lukuisiin eri sairauksiin. Vaa’an sijaan kannattaakin kiinnittää huomiota terveyteen. Ensin on parannettava oma mentaliteetti, sen jälkeen voi kiinnittää huomiota ulkoiseen olemukseen. Kuntoilemisen ja terveellisen ruokavalion noudattaminen ei saisi olla pakkopullaa, vaan sijoitus omaan hyvinvointiin kauaskantoisella otteella.

Redditissä on paljastettu tavallisten ihmisten kertomuksia siitä, kuinka he ovat onnistuneet pudottamaan painoaan. Yksi redditor kertoo yksinkertaisesti lopettaneen sokerilla kyllästettyjen juomien juomisen, kuten limonadin, siiderin, mehun ja energiajuomien. Toinen paljastaa löytäneensä terveelliset ruokailutavat valmistamalla viikon ruoka-annokset etukäteen. Aterioiden valmistamisessa kannattaa noudattaa sääntöä, että puolet annoksesta on kasviksia ja toinen puoli jakautuu proteiini ja kuitupitoisten hiilihydraattien kesken. Rasvaa voi nauttia yhden peukalon mitan verran jossain muodossa.

Osa ihmisistä on laihduttanut ajoittaisen paaston avulla. Toisin sanoen he syövät joka toinen päivä äärimmäisen vähän ja joka toinen päivä normaalisti. Yksi redditor paljastaa karistaneensa liikakiloja päivittäistä liikuntaa lisäämällä. Hän pyöräili, lenkkeili tai pomppi hyppynarulla puoli tuntia päivässä ja pudoti 40 kiloa. Puoli tuntia oli riittävä määrä liikuntaa.

Ruoka määrittelee ihmisen painoa suurimmaksi osaksi. Redditor paljastaa, että sai pudotettua painoa lopettamalla valmis- tai noutoruokien syömisen. Hän valmisti ateriansa itse, ja laihtui ruokavalion muututtua monipuolisemmaksi ja terveellisemmäksi. Toinen redditor on samoilla linjoilla kehoittaen, että ihmisten tulisi yksinkertaisesti syödä enemmän kasviksia ja hedelmiä päivässä epäterveellisten naposteltavien sijaan. Myös hiilihydraatitonta ruokavaliota on hehkutettu kilojen karistajana. Tällöin ruokavalio koostuu pääosin proteiinista ja rasvoista.

[Serious] What are some weight loss diet and workout tips/tricks that actually work?



by inAskReddit