Isoveli kiusasi spiritismiä pelannutta siskoa – tuloksena paniikki

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Spiritismi oli suosittu harrastus 1800-luvun loppupuolella. Ideana on tavoittaa henkimaailman väkeä jonkinlaisen laudan tai pöydän avulla. Kuuluisin on Ouija-lauta, jonka avulla on kerrottu saavan viestejä etenkin demoneilta ja kuolleilta.

Jake Hessing päätti hieman pelleillä pikkusiskonsa kustannuksella. Hänen siskonsa oli pyytänyt kavereita kylään ja alkanut pelata Ouija-laudalla. Hessing meni talon sähkökaapille ja alkoi rämpyttämään valoja. Yläkerrassa spiritismiä pelaavat tytöt kiljuvat paniikissa valojen välkkyessä.

Ihmiset kiinnostuvat yleensä yliluonnollisista asioista teini-iässä, kun henkimaailma ja maailmankaikkeuden merkitys nousevat ajatuksiin. Länsimaisessa kulttuurissa opetetaan uskomaan hyvään ja pahaan. Toisinaan ihmiset yrittävät ottaa yhteyttä tuonpuoleiseen tai yliluonnolliseen. Pikkusisko kavereineen muistaa tämän kokemuksen takuuvarmasti, vaikka se osoittautuikin pelkäksi pilaksi.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat