Seksiviestit pettämistä? Näin naiset ja miehet vastaavat

Digi Lifestyle · Terhi Piiroinen

Uskottomuuden muodot ovat muuttuneet uudenlaiset teknologian myötä. Ennen pettämiseksi voitiin ajatella fyysistä lemmenkontaktia suhteen ulkopuolisen henkilön kanssa, mutta nykyisin ihmiset saattavat pitää pettämisenä jo pelkkää ajatusleikkiä rakastajan kanssa.

Yleisin pettämisen sääntö lienee se, että mikäli salaa tekonsa kumppaniltaan uskoen sen satuttavan häntä, voidaan toiminta mieltää uskottomuudeksi. Men’s Health haastatteli 2.400 ihmistä laajaan uskottomuusaiheiseen kyselyyn.

Uskottomuuteen johtaa yleensä kaipuu itsensä löytämiseksi – ja tällöin saatetaan turvautua vieraaseen seuraan oman puolison sijaan. Mielipiteet uskottomuuden rajoista eroavat sukupuolten välillä.

Harva pitää aikuisviihteen katselemista pettämisenä, mutta mikäli puoliso viettää aikaansa kameran edessä masturboivan henkilön kanssa chattailen, on uskottomuuden kokeminen voimakkaampaa. Naisista puolet paheksuu, että mies keskustelee kameratytön kanssa, kun miehistä sen mieltää pettämiseksi vain 22 prosenttia.

Naisista 62 prosenttia pitää pettämisenä sitä, että heidän miehensä käy ravintolassa toisen naisen kanssa, josta siippa on kiinnostunut. Miehistäkin 43 prosenttia vastaa illallisen nauttimisen vieraan kanssa olevan uskottomuutta.

Työpaikoilla saattaa syntyä vahvoja suhteita työkavereiden kanssa, ja joistakin kollegoista voi ikäänkuin muodostua työpaikan puolisoita. Heille saatetaan puhua kuin omalle kumppanille kotona asioita rehellisesti puiden.

Noin kolmasosa mieltää tämänlaatuisen suhteen uskottomuudeksi. Sen sijaan deittiprofiilin ylläpitäminen on suurimman osan mielestä pettämistä, jos henkilö on parisuhteessa.

Seksiviestien ja ronskien kuvien lähettäminen suhteen ulkopuoliselle ihmiselle on lähes kaikkien naisten mielestä automaattisesti pettämistä. Miehistä 75 prosenttia on samaa mieltä. Entäpä entisen kumppanin seuraaminen sosiaalisessa mediassa?

Vain 15 prosenttia mieltää sen uskottomuuteen verrattavissa olevaksi käyttäytymiseksi. Entäpä toisen henkilön suuteleminen? Kyllä, se on pettämistä – seksin harrastamisesta puhumattakaan.

Uusimmat