Soppailu on nyt kuumin ruokatrendi – terveellisiä keittoja talveen

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Ruokatrendit ovat houkutelleet ihmisiä kokeilemaan uusia reseptejä tai jopa vaihtamaan ruokavalioita. Soppailua, eli keittojen valmistamista on hehkutettu jo jokusen aikaa, mutta nyt siitä ennustetaan tämän talven suosituinta trendiä. Nyt tehdään keittoja!

Siinä missä aiemmin on hehkutettu mehustamista ja smoothien valmistamista, käytetään samankaltaisia koneita nyt lämpimien ruokien valmistamiseen. Soppailu on terveellinen ruokatrendi, jossa hyödynnetään puhtaita raaka-aineita ja luodaan herkullisia annoksia. Lämpimät keitot ovat ihania ja maittavia ruokia kylminä talvipäivinä.

Netissä on reippaasti reseptejä erilaisia keittoja varten, mutta luettelemme nyt muutaman kokeilemisen arvoisen sopan. Yhdistä esimerkiksi porkkanaa, omenaa ja kurkumaa.

Myös kermainen parsakaali-papukeitto syntyy kätevästi höyryttämällä aineksia padassa, soseuttamalla tehosekoittimella tai sauvasekoittimella ja lisäämällä kreikkalaista jugurttia seokseen. Myös grillattu paprika ja keitetty bataatti luovat huumaavan makuyhdistelmän melkeinpä mihin tahansa keittoon, PureWow vinkkaa.

Keittoja on helppo varioida ja reseptejä muokata omaan ruokavalioon ja makuun sopivaksi. Lisäksi soppailu antaa oivan syyn hankkia uudet ja laadukkaat keittokulhot kotiin – varsinaiset keiton raaka-aineet kun ovat yleensä edullisia. Reseptien joukosta voi löytää myös keittoja, joissa on runsaasti kehoa parantavia puhdistavia vaikutuksia.

https://www.instagram.com/p/Beiv8_7hqKT/?tagged=souping

https://www.instagram.com/p/BegPqkNBpXw/?tagged=souping

https://www.instagram.com/p/Bedkj-JAlwI/?tagged=souping

https://www.instagram.com/p/BAE0bVCC7Ht/?tagged=soupingisthenewjuicing

https://www.instagram.com/p/BeDowSsDtcR/?tagged=soupingisthenewjuicing

https://www.instagram.com/p/Bd3Mu8JgwrP/?tagged=soupingisthenewjuicing

https://www.instagram.com/p/BddBdFClEEy/?tagged=soupingisthenewjuicing