Mies, päivitä itsesi parempaan versioon – onnea ja menestystä helpommin

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Vuoden alussa luvataan parantaa elintapoja terveellisempään suuntaan. Aina ei kuitenkaan ole kyse kuntosalilla hikoilemisesta tai ruokakaupan luomuhyllyllä shoppailemisesta. Pienillä teoilla voi jo saada itsestään päivitetyn ja parannellun version.

Lifestyle-lehdet ovat turhan painottuneita naisten hyvinvointiin aikakauena, kun peräänkuulutetaan tasa-arvoa ja sopusointua. Miehillä on yhtälainen oikeus olla onnellisia ja menestyneitä, joten seuraavat vinkit on jaettu kaksilahkeisille.

Meditointi saattaa kuulostaa akkojen kotkotuksilta, mutta todellisuudessa rentoutumisella ja tietoisuusharjoitteluilla on aidosti hyötyä ihmisten hyvinvoinnissa, Fashionbeans muistuttaa.

Mindfulness on harjoittelua, jossa pyritään olemaan läsnä. Läsnäolo poistaa stressiä ja auttaa arjesta selviytymisessä. Jo kymmenen minuuttia päivittäin riittää. Miesten kannattaa olla myös kiinnostuneita ympärillään tapahtuvista asioista ja lukea uutisia.





Lataa Vienon voimaannuttava Uusi sinä -rentoutus itsellesi maksutta koodilla MESSU18 tästä linkistä.



Jokaisen on järkevää olla kartalla maailmantilanteesta ja tietoinen meneillään olevista asioista. Samaan hengenvetoon miehiä kehoitetaankin lukemaan enemmän. Olipa kyse kaunokirjallisuudesta, erilaisista oppaista tai elämäkerroista, kannattaa teoksia lainata kirjastosta tai ostaa omaan hyllyyn.

Hyvinvointia voi parantaa helposti ulkoilemisen avulla. Tuottavuus kasvaa ja stressi alenee jo yksinkertaisen puistokävelyn avulla. Ja kyllä, miesten kannattaa osallistua joogaan tai muuhun kehon tasapainoa parantavaan harrastukseen. Ennakkoluulot nurkkaan ja rohkeasti huolehtimaan hyvinvoinnista.

Miesten on järkevää kiinnittää enemmän huomiota omaan kumppaniin kuin älylaitteisiinsa. Puhelinta voi säilyttää esimerkiksi eteisen pöydällä. Mihin sitä kotona edes tarvitsee? Ei netti tai sosiaalinen media katoa mihinkään. Sosiaalinen media voi olla myrkyllistä ja muodostaa kateuden tunteita. Vaimokin nauttii, kun sitä hipelöi puhelimen ruutua enemmän.

Terveys muodostuu tarvittavasta unimäärästä, johon älylaitteiden käyttö niin ikään liittyy. Ruutuaika voi verottaa unen määrää. Ota katsekontaktia ihmisiin ja hymyile heille. Tervehdi ystävällisesti ja piristä myös muiden päivää. On tutkittu tosiasia, että positiivisuus tarttuu.

Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestään ja hankkia tarvittaessa apua lääkäriltä ilman, että pelkää leimaantuvansa umpihulluksi. Nykymaailma on raskas ja siitä selviytyminen on monen asian summa. Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on ja kirjoita ylös uudet tavoitteet, mitä haluat vielä saavuttaa.