Michael Bay halutaan supersankarielokuvan ohjaajaksi – kilpailija Deadpoolille?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Michael Bay on rakastettu ja vihattu ohjaaja, joka tunnetaan räjähdyksien täyttämistä toimintaelokuvistaan. Nyt häntä kaavaillaan tyylilleen sopivan DC-yhtiön supersankarielokuvan ohjaajaksi.

Lobo on moottoripyörällä ajava ja sikaria polttava sini-ihoinen antisankari, joka toimii planeettojen välisenä palkkasoturina. Warner Bros ja DC-yhtiöt toivovat, että hahmon elokuvasta voisi tulla heidän vastineensa Marvelin suositulle Deadpoolille.

The Wrap -sivuston mukaan Michael Bay on käynyt neuvotteluja Lobo-elokuvan ohjaamisesta. Elokuvan kirjoittajana toimii Wonder Woman -elouvan käsikijroituksesta vastannut Jason Fuchs.

Michael Bayn viimeisin elokuva oli viime vuonna ilmestynyt robottirymistely Transformers: Viimeinen ritari. Hänet muistetaan myös muun muassa elokuvista Armageddon, Bad Boys ja The Rock – Paluu helvettiin.