Pariskunta toteutti uhkauksensa – muutti Kanadaan Donald Trumpin voiton jälkeen

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Osa amerikkalaisista vannoi maan edellisen presidentinvaalikampanjan aikana, että he muuttaisivat Kanadaan, mikäli Donald Trump voittaisi. Kanadan maahanmuuttoviraston sivusto kaatui useaan otteeseen vaalien alla ja sen jälkeen. Eräs amerikkalainen pariskunta on noussut otsikoihin, koska he oikeasti toteuttivat ukaasinsa.

Robin ja Heather Vargas olivat ihannoineet kanadalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa jo ennen Donald Trumpin presidentinvaalivoittoa. Etelä-Karolinassa asunut pariskunta on asettunut nykyisin Nova Scotian alueelle, Halifaxiin. Ihmiset olivat varoitelleet pariskuntaa maan kylmyydestä, mutta sää ei pelottanut lämpimältä seudulta muuttaneita.

Paikalliset asukkaat ottivat amerikkalaispariskunnan avosylin vastaan. BBC Newsin julkaiseman videon mukaan heitä on myös mustamaalattu Robinin etnisen alkuperän takia, mutta he ovat valmiina vastaanottamaan kaiken asettuakseen unelmiensa maahan. He joutuvat jopa pahoittelemaan alkuperäisen kotimaansa, Yhdysvaltojen toimia. Kanadalaiset ovat avoimempia heidän mukaansa, vaikka sielläkin tapahtuu vahvaa kahtiajakoa Donald Trumpin harjoittaman politiikan vuoksi.

– Ihana tajuta, että olemme Kanadassa ja voimme hengittää vapaasti, Heather Vargas huokaisee.

https://www.facebook.com/bbcnews/videos/10155560385957217/