Spice Girls lähdössä kiertueelle! Faneille myös ikävä uutinen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ysärin suosituimman tyttöbändin, Spice Girlsin kerrottiin taannoin tekevän odotetun paluun. Nyt yhtyeen paluuesiintymisten yksityiskohtia on paljastettu julkisuuteen. Spice Girlsin huhuttiin aluksi suunnittelevan Las Vegasissa järjestettäviä erikoiskonsertteja.

Nyt TMZ-sivusto on kuitenkin paljastanut yhtyeen suunnittelevan maailmankiertuetta ensi kesälle. Kiertueen kerrotaan kattavan Iso-Britannian ja Yhdysvallat. Toistaiseksi ei ole tiedossa, tultaisiinko yhtye näkemään myös muualla Euroopassa ja jopa Suomessa.

Spice Girlsin suunnitelmissa ei ole kuitenkaan työstää uutta musiikkia paluun myötä. Yhtyeen managerina toimii Simon Fuller, joka edusti tyttöbändiä myös 1990-luvulla.

Victoria Beckhamin uutisoitiin aikaisemmin laatineen ehdon, jonka mukaan hänen ei tarvitse laulaa paluukeikoilla. Spice Girlsin paluun jarruna aikaisemmin toimineen tähden kerrotaan kuitenkin olevan täysillä mukana kiertueella.

Uusimmat