Somehaaste lähtenyt käsistä: 11-vuotias katosi – löydettiin nukkumasta Ikeassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vanhempia on varoitetettu uudesta verkossa levineestä 24 Hour Challenge -nimisestä somehaasteesta. Siinä teinejä kehotetaan nukkumaan salaa Ikean myymälöissä. Haaste nousi otsikoihin, kun Iso-Britannian Sheffieldissä asuva 11-vuotias Kaden Mirza katosi.

Hänet löydettiin seuraavana päivänä nukkumasta Ikean myymälästä. Kadenin isä varoitti muita vanhempia villityksestä Facebookissa.

Sekä Ikea että viranomaiset ovat Mashable-mukaan kieltäneet nuoria nukkumasta liikkeissä. Poliisin mukaan tempaukseen liittyy monia riskejä, sillä nuoret ovat vaarassa esimerkiksi jäädä raskaiden esineiden ja lastien alle piilotellessaan niiden takana.

Ikea-villitys alkoi leviämään vuonna 2016 kahden belgialaisen tubettajan videon ansiosta. Bakuna Fatata -nimellä itseään kutsuva kaksikko julkaisi tuolloin vuoden, jossa he piiloutuvat Ikeaan viettääkseen siellä yön liikkeen mentyä kiinni.

Uusimmat