130 000 kiloa rasvaa tukki viemärin – rasvavuori pantiin museoon näytille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Rasvojen ja öljyjen kaatamista lavuaariin kehotetaan usein välttämään, eikä syyttä. Hyytynyt rasva voi muodostaa muiden roskien kanssa valtavia massoja, jotka tukkivat viemärit. Kerroimme syyskuussa kuinka Lontoossa 130.000 kiloa rasvaa tukki viemärin 250 metrin matkalta.

Rasvavuori saatiin oheistuotteineen lopulta poistettua viemäristä, mutta nyt se on saanut todella yllättävän kohtalon. Rasvavuori on nimittäin asetettu Lontoossa julkisesti näytteille museoon. Monet suurkaupungit taistelevat viemäreiden rasvaongelman kanssa, ja nyt ihmiset saavat omin silmin nähdä millainen seuraus rasvan kaatamisella viemäriin voi olla.

Rasvavuori koostuu rasvan lisäksi muun muassa öljystä, käsipapereista, kondomeista ja kosteuspyyhkeistä. Thames Water -yhtiön mukaan kyseessä on yksi suurimmista koskaan löydetyistä rasvavuorista. Nyt sitä pääsevät siis ihailemaan museossa muutkin kuin viemärityöntekijät.

Splash
Splash