Mies, haluatko exäsi takaisin? Tässä keinot luottamuksen voittamiseksi

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Perinteisesti ajateltuna naiset surevat heti eron jälkeen, mutta pääsevät välirikosta yli muutaman kuukauden kuluessa. Miehet saattavat puolestaan ottaa heti vapaudestaan kaiken irti, mutta tajuavat menetyksensä vasta pidemmän ajan jälkeen. Sitten tulee ikävä.

Entisen heilan luottamusta ja rakkautta voi olla vaikeaa voittaa takaisin, jos on kerran omalla virhekäyttäytymisellään aiheuttanut suhteen ajautumisen syöksykierteeseen. Osa miehistä tajuaa jossain vaiheessa menettäneensä elämänsä rakkauden ja ovat valmiita tekemään kaikkensa saadakseen kultansa takaisin kainaloon. Ehkäpä heidän olisi kannattanut tehdä kaikkensa jo parisuhteessa, eikö?

Miehen tulisi kuitenkin vakuuttaa ex-tyttöystävä siitä, että hänellä on antaa naiselle jotain spesiaalia, mitä muilta ei löydy. Naiset eivät mielellään lämpene vanhalle rakkaudelle, mutta mikäli mies saa entisen rakkaansa takaisin, kannattaa hänen tällä kertaa todistaa, että aikoo myös pitää hänet. Ja vieläpä parhaalla mahdollisella tavalla. Harvoille suodaan toinen mahdollisuus. Yhä harvempi osaa pitää mahdollisuudesta kiinni.

Naiset ovat yleensä hanakoita kertomaan, jos suhteessa on jokin pilalla. Tämä on se hetki, jolloin miesten tulisi todella kuunnella. Sen lisäksi ongelmat tulisi ratkaista ja asioita muuttaa siten, ettei niistä enää tule ongelmia. Turhan moni mies valittaa kuitenkin enemmän siitä, että nainen valittaa, eivätkä kaksilahkeiset välttämättä pohjimmiltaan ymmärrä edes syytä naisen valittamiselle. Moni nainen toivoo, että alkuperäinen valittamisen aihe poistuisi, eikä heidän edes tarvitsisi valittaa.

Toisin sanoen, jos mies todella haluaa ex-kumppanin takaisin, kannattaisi hänen ensitöikseen muuttaa tapoja tai käyttäytymistä mikä on johtanut eroon. Nainen on jossain vaiheessa suhdetta muuttanut käyttäytymistään siten, että ei enää välitä miehen teoista. Hän sanoo itselleen, että mies ei enää kiinnosta, suhde ei enää kiinnosta, eikä rakkautta ole. Vaikka se ei olisikaan pohjimmiltaan totta. Sitten tulee ero, YourTango tietää.

Eroa ei olisi välttämättä muodostunut, jos mies olisi kiinnittänyt enemmän huomiota suhteessa oleviin epäkohtiin. Eron jälkeen se voi olla myöhäistä, mutta joissakin tapauksissa itseään niskasta kiinni ottaminen on ainoa keino ja siten voi näyttää naiselle, että mies on tosissaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanotaan. Mikäli asennemuutos ei toimi entisen kumppanin suhteen lämmittelemisessä, voi siitä olla merkityksellistä hyötyä tulevaisuudessa. Ehkäpä seuraava parisuhde ei kaadu samoihin virheisiin.