Kaksoset kuulivat opiskelupaikasta – hervoton reaktio

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lukion jälkeen nuoret aikuiset tekevät kaikkensa valmistautuakseen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääsykokeisiin. Unelmien opiskelupaikan saaminen on todella tärkeää, koska oma tulevaisuus voi olla siitä hyvin paljon kiinni.

Nyt hauskalla YouTube-videolla nähdään miten kaksoset reagoivat päätökseen, jonka Pennsylvanian yliopisto teki opiskelupaikkojen suhteen. Äiti kuvaa tyttäriään videolle kun nuoret naiset lukevat päätöskirjeen tietokoneiltaan. Kaksosten reaktio kertoo heti millaisen päätöksen yliopisto oli heidän suhteensa tehnyt.

Naiset alkoivat herkistymään jo ennen kuin he olivat edes lukeneet päätöstä. Kun he näkivät tietokoneen näytöltä, että heidän opiskelupaikkansa oli taattu, he alkoivat huutamaan ja itkemään ilosta niin, että äitikin taisi tyttäriään hieman säikähtää.

Uusimmat