Tutkimus: Työssäkäyvät äidit kaikkein tuottavimpia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Äideille muodostuu lasten saamisen jälkeen vaisto, josta voi olla hyötyä myös muualla kuin perhe-elämän pyörteissä. Äidiksi tulleet naiset eivät välttämättä ole haluttuja työntekijöitä esimerkiksi lasten sairastelujen ja muiden perhe-elämän vaativien esteiden vuoksi. Tutkimukset ovat kuitenkin todistaneet, että äidit voivat olla jopa muita työntekijöitä parempia.

Federal Reserve Bank on toteuttanut tutkimuksen, jonka mukaan äidit ovat kaikista tuottavampia työntekijöitä työyhteisöissä. Kaikista eniten työnantajan hyötyy naisesta, jolla on kaksi lasta. Tutkimuksessa analysoitiin 10.000 akateemisesti koulutetun ekonomin uraa, jotka olivat kestäneet yli 30 vuotta, PureWow uutisoi.

Äidit ovat kunnostautuneet muutenkin loistavina työntekijöinä, sillä tutkimusten mukaan vauva-ajasta selvittyään naisten aivot aivot kehittyvät muita enemmän tietyillä muistin osa-alueilla. Lisäksi raskaana olleilla tai vauvojaan imettäneillä naisilla on pienempi riski sairastua munasarjasyöpään ja diabetekseen. On myös julkaistu tutkimustuloksia siitä, että lapsia saaneet ihmiset elävät noin 1,5 vuotta vanhemmiksi kuin lapsettomat.

Uusimmat