Järkyttävä näky yllätti sukeltajat järven pohjassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Minnesotassa sijaitsevassa järvessä sukeltavat saattavat törmätä pelottavaan näkyyn. Järven pohjassa vaanii jääkiekkomaskiin pukeutunut ja viidakkoveitsellä aseistautunut hahmo.

Kyseessä on kuitenkin onneksi vain Perjantain 13. päivä -kauhuelokuvien Jason-murhaajaa esittävä aidonkokoinen patsas. Se on upotettu Minnesotan Crosbyssä sijaitsevan järven 36 metrin syvyyteen.

Jason-patsaan taustalla on Consequence of Sound -sivuston mukaan taiteilija Curtis Lahr. Hän asensi sen järven pohjaan vuonna 2013.

Jääkiekkomaskin takana piilotteleva Jason Vorhees lukeutuu kauhuelokuvien tunnetuimpiin ikoneihin. Perjantai 13. päivä -elokuvia on tehty yhteensä 12 kappaletta, joista viimeisin sai ensi-iltansa vuonna 2009.