Koira ei osannut syödä porkkanaa – toinen käytti tilanteen hyväkseen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yleensä koirat ovat niin ahneita ja persoja kaikille herkuille, että päätyvät varastamaan ihmisten ruokia omistajan huomaamattakin. Eräs koirakaksikko on kuitenkin iloinen poikkeus jakaessaan todella kiltisti oman välipalansa.

Huvittavalla YouTube-videolla nähdään kaksi koiraa, joille äiti ja lapsi heittelevät pikkuporkkanoita. Koirista kumpikin ovat hellyttävän innoissaan porkkanoista, mutta vain toinen lemmikeistä onnistuu kuitenkin syömään niille heitetyt herkut.

Musta koira saa pikkuporkkanan aina lennosta kiinni ja alkaa ensimmäisenä pureskelemaan sitä. Se puraisee porkkanaa kuitenkin vain muutaman kerran, minkä jälkeen koira pudottaa porkkanan suupielistään maahan. Ruskea koira saa kerran nautitun porkkanan aina lattian kautta, mutta näyttää olevan siihen kuitenkin erittäin tyytyväinen.