Supertähti Tyga ensimmäiselle klubikeikalle Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-supertähti Tyga saapuu keväällä ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Yhdysvaltalaisräppäri esiintyy sunnuntaina 13. toukokuuta Helsingin The Circuksessa. Kalifornian Comptonissa kasvanut Michael Ray Stevenson, eli Tyga, julkaisi viime kuussa kuudennen albuminsa Kyoto ja saapuu levynsä myötä Suomeen.

Urbaanista soundistaan tunnettu räppäri teki debyyttinsä vuonna 2008 singlellä Coconut Juice ja ensimmäinen albumi No Introduction julkaistiin myöhemmin samana vuonna. Tyga tunnetaan sittemmin myös hiteistään Ayo ft. Chris Brown, Rack City ja Ice Cream Man.

Suuren yleisön suosioon Tyga nousi Young Money -kollektiivin myötä ja levy-yhtiön alla julkaistu Careless World: Rise of the Last King sinkosi nuoren räppärin suoraan albumilistojen kärkeen. Levyillä on vuosien aikana kuultu paljon nimekkäitä artisteja, kuten Kanye Westiä, Drakea ja Chris Brownia.