Isä yritti laulaa vauvalle – itkuhan siitä heti tuli

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapset nauttivat musiikista ja innostuvat helposti tanssimaan kun kuulevat rytmikkäitä kappaleita. Pienet lapset yleensä myös rauhoittuvat kuuntelemaan kun musiikki on hitaampaa, ja vauvat saattavat jopa nukahtaa vanhempiensa laulamiin kehtolauluihin.

YouTubessa on nähty suloisia videoita, joissa pienet vauvat ovat herkistyneet ja alkaneet itkemään ilosta kuunnellessaan vanhempiensa laulua tai musisointia. Nyt videolla nähdään suloinen Emma-vauva, joka kuitenkin järkyttyy hänen isänsä laulusta.

Videolla nähdään miten isä laulaa kolmen kuukauden ikäiselle Emmalle Somewhere over the Rainbow -nimistä kappaletta. Tyttö järkyttyy heti ja alkaa itkemään. Pikkuinen saa onneksi lohtua nopeasti äidin laulusta, josta vauva näyttää nauttivan paljon enemmän kuin isänsä lauluäänestä.