Tutkimus: Tästä syystä parisuhde lihottaa!

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

On tutkittu tosiasia, että parisuhde tekee ihmisen onnellisemmaksi ja saattaa jopa toimia koko elämän pelastavana tekijänä. Yhtä todistettu tosiasia on se, että parisuhde lihottaa. Nyt on tutkittu syitä seurustelukilojen karttumiseen.

Moni ihminen kerryttää elopainoaan uuden kumppanin löydyttyä. Suhteen vakiintuessa saatetaan kiinnittää vähemmän huomiota vyötärölle kertyville kiloille, ja australialaisen Queenslandin yliopisto on nyt selvittänyt siihen syyn. Tutkimuksen mukaan parisuhteessa olevat ihmiset tupakoivat ja käyttävät alkoholia sinkkuja vähemmän. Seurustelevien ihmisten ruokavalio on usein jopa sinkkuja terveellisempi, mutta samaan aikaan heidän painoindeksinsä on kuitenkin suurempi.

Syy löytyy siitä, että parisuhteessa olevat ihmiset saattavat syödä epäterveellisessä ympäristössä esimerkiksi televisiota katsoen. Vaihtoehtoisesti he kerääntyvät säännöllisesti aterioimaan pöydän ääreen, jolloin ruokaa saatetaan ottaa liikaa kerralla. Tutkimuksen mukaan parisuhteessa olevien lautasannokset ovat suurempia kuin sinkkujen.

Mikäli yhdessä olevilla ihmisillä on jälkikasvua, saattaa heidän kaapeistaan löytyä herkkukätköjä lapsia varten. Vanhemmat voivat napostella palkintoherkkuja tai karkkipäivälle säilytettyjä makeisia. Lisäksi varattuja henkilöitä lihottaa se, että heidän ei enää tarvitse kiinnittää yhtä paljon huomiota markkina-arvoonsa ja seurustelu on poistanut kehoon liittyviä ulkonäköpaineita, Plos One raportoi.