Ketterä kissa roikkui katosta – oman elämänsä ninja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kissojen keho edustaa eläinkunnan insinöörityötä parhaimmillaan. Kissat ovat ketteriä ja notkeita, joten toisinaan ne saattavat ajautua erikoisiin paikkoihin kiipeilemään. Nyt esittelemme kattopalkista roikkuvan kissan.

Kissa putoaa aina jaloilleen, jos matka on tarpeeksi pitkä. Katonrajassa ninjaileva kissanpentu on kuitenkin huolissaan siitä, kuinka se pääsee laskeutumaan tyylikkäästi alas roikkumaharjoituksista. Kissanpentu maukuu kulkiessaan kynsiensä varassa palkkia pitkin.

Sen sijaan, että omistaja auttaa kissaansa, on hän päättänyt kuvata ninjamaisen kissanpoikasen kiipeilyn videolle. Toisaalta kissa saa tärkeän opetuksen, että ihan kaikkialle ei kannata lähteä testailemaan kehonsa kykyjä. Kissa pomppaa lopulta katonrajasta maahan ja laskeutuu kuin laskeutuukin jaloilleen.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat