Ystävä luovutti Selena Gomezille munuaisensa – molemmat masentuivat

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

25-vuotias laulaja Selena Gomez joutui viime kesänä pitämään taukoa musiikin tekemisestä ja keikkailusta keskittyäkseen oman terveydentilansa parantamiseen. Selena Gomezilla oli todettu systeeminen lupus erythematossus, jonka monet sivuoireet sairastuttivat laulajaa entisestään. Gomezille jouduttiin vaihtamaan leikkauksessa uusi munuainen, jonka lahjoittajana toimi naisen ystävä Francia Raisa.

Selena Gomez on kiittänyt julkisesti ystäväänsä sydämensä pohjasta siitä, että nainen lahjoitti munuaisensa Gomezille. Nyt 29-vuotias näyttelijätär Francia Raisa kertoo SELF-sivuston tekemässä haastattelussa miltä munuaisen luovuttaminen hänen näkökulmastaan tuntui.

Francia Raisa ja Selena Gomez kumpikin masentuivat leikkauksen jälkeen. Leikkauksesta toipuminen oli myös Raisan kohdalla paljon vaikeampaa kuin hän oli voinut kuvitellakaan. Tällä hetkellä kumpikin naisista voi hyvin, mutta heistä molemmat tulevat aina muistamaan leikkauksen heidän vatsoihinsa jääneiden arpien vuoksi.