Sara ”Saara” Forsberg kasvattaa siilitukkaansa pitkäksi – tältä näyttää 8 kuukauden jälkeen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kielinaisena tunnettu ja nyt myös laulajanuraa menestyksekkäästi tehnyt Sara Forsberg, eli Saara, tunnetaan räväkästä ja positiivisesta olemuksestaan. Saara yllätti faninsa viime vuonna ajelemalla hiuksensa pois. Nyt siilitukkainen monitaituri esittelee uudella videollaan hiustensa kasvua.

Saara julkaisi hänen YouTube-kanavallaan videon, jossa hän esittelee miten paljon hänen hiuksensa ovat viimeisen kahdeksan kuukauden aikana kasvaneet. Hiukset ovat tällä hetkellä noin neljän senttimetrin mittaiset, minkä vuoksi hän pitääkin nykyään paljon peruukkeja.

Moni kasvattaa hiuksensa pidemmiksi leikkaamalla niitä eri kasvatusvaiheissa eri hiusmalleihin. Saara ei kuitenkaan halua tehdä sitä vaan antaa hiustensa kasvaa leikkaamatta niitä lainkaan. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että nainen tulee pian saamaan takatukan, mutta Saara toivoo, että 80-luvun takatukka tulee vielä takaisin muotiin.