Tutkimus paljasti: Koirat valehtelevat saadakseen mitä haluavat!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuten monet koiranomistajat tietävät, saattavat lemmikit toisinaan käyttäytyä yllättävänkin ovelasti. Tuoreen tutkimuksen perusteella koirat osaavatkin jopa valehdella saadakseen mitä ne haluavat.

Sveitsiläiset tukijat kouluttivat 27 eri ikäistä koiraa erottamaan toisistaan kaksi naista. Yhteishaluinen nainen antoi koirille herkkuja, kun taas kilpailuhenkinen nainen näytti eläimille herkkuja mutta piti ne itsellään.

Koirat opetettiin johdattamaan ihmiset kolman laatikon luokse. Yksi sisälsi makkaraa, niiden lempiruokaa. Toisessa oli koirankeksejä, ja kolmas oli tyhjä. Lopulta koiria pyydettiin näyttämään ihmisille, missä ruoka on.

Yhteistyöhaluinen nainen antoi koirille laatikon sisällön kun taas kilpailuhenkinen nainen piti ne itsellään. Koirat johdattivat yhteistyöhaluisen henkilön todennäköisimmin makkaroiden luokse. Kilpailuhenkistä ihmistä ne eivät sensijaan vieneet kertaakaan lempiruokansa luokse.

Animal Cognition -julkaisun mukaan koirat osaavat siis käytännössä huijata ihmisiä, mikäli siitä on niille hyötyä. Ne ymmärtävät kuinka niiden käytös voi vaikuttaa muiden käyttäytymiseen.

Uusimmat