Kissoilla erikoinen ongelma – kumman pitäisi väistää?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Useimmat ihmiset joutuvat kaupungilla kävellessään tilanteisiin, joissa he kohtaavat toisen ihmisen, joka tulee vastaan sattumalta täysin samaa linjaa kävellen. Tällöin toinen henkilö tai molemmat joutuvat väistämään, mutta yleensä tätä ennen ihmiset joutuvat pienen hetken miettimään sitä kumpiko väistää ja mihin suuntaan.

Nyt kahdella kissalla näyttäisi olevan täysin samanlainen ongelma. Kissojen ongelma on tosin vielä hieman vaativampi, koska heidän valitsemaansa tietä ei pysty kävelemään kuin yksi. Huvittavalla videolla nähdään miten hauskalla tavalla kissat ratkaisevat ongelmansa.

Ignoramusky on ladannut YouTube-kanavalleen huvittavan videon, jossa kaksi kissaa tulevat toisiaan vastaan oven karmin päällä. Karmi on niin kapea, että kissat eivät mahdu ohittamaan toisiaan. Onneksi ne lopulta kuitenkin keksivät hauskan ratkaisun ja päätyvät ohittamaan toisensa päällekkäin.