Matkustaja yritti avata lentokoneen ovea: ”Olen Jumala!”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ensimmäisessä luokassa San Franciscosta Boiseen matkustanut nainen on aiheuttanut vaaratilanteen kesken lennon. Sekavassa mielentilassa ollut nainen oli huutanut, että hän haluaa kuolla. Tilanne kuvattiin videolle.

Netissä leviää parhaillaan video, jolla nähdään ensimmäisen luokan matkustajan sekava käyttäytyminen kesken lentomatkan. Hän oli yrittänyt avata United Expresss -lentokoneen matkustamon ovea kesken lennon. Sen jälkeen nainen oli huutanut, että hän on Jumala ja haluaa kuolla, Huffington Post uutisoi.

Matkustajat ja lentohenkilökunta sitoivat vaarallisesti käyttäytyneen matkustajan loppumatkan ajaksi. Silminnäkijät kertoivat paikallistelevisiokanava KBOI:lle, että nainen oli käyttäytynyt oudosti lennon alusta alkaen. Hänen luovutettiin mielenterveysviranomaisten hoteisiin Ihadon Boisen lentokentällä.