Hämmentävä salaliittoteoria: ”Australiaa ei ole olemassa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta löytyy lukemattomia toinen toistaan erikoisempia salaliittoteorioita, joista mielenkiintoisimpia liittyvät maantietoon ja avaruuteen. Litteään maailmaan uskovat ovat olleet viime aikoina esillä paljon, mutta nyt heidät haastaa teoria, jonka mukaan Australiaa ei ole olemassa.

Erikoinen teoria väittää Australiaa suureksi huijaukseksi. Aprillipilalta kuulostava teoria ei ole mikään aivan uusi väite, sillä sitä on esitetty verkossa jo yli vuosikymmenen ajan.

– Monet teistä on kasvatettu uskomaan, että mielikuvitusmaa Australia on totta. Monet ovat varmasti kuulleet siitä koulussa. Totuus kuitenkin on, että Australiaa ei ole olemassa. Kaikki mitä olette siitä kuulleet on keksittyä. Kuvat ovat hallituksen tekaisemia ja australialaisiksi itseään väittävät ovat hallituksen agentteja, väitteessä todetaan.

Motiivia Australian keksimiselle ei kerrota. On todennäköistä, että hurjan teorian taustalla on jonkinlainen pila, joka on jatkunut poikkeuksellisen pitkään. Erityisen paljon teoria on hauskuttanut ihmisiä, jotka ovat käyneet Australiassa esimerkiksi lomailemassa. Hurja teoria ei väitä heitä valehtelijoiksi tai agenteiksi. Australia ei toki ole ainoa maa, jota väitetään tekaistuksi.